قَالَمَعَاذَٱللَّهِأَننَّأْخُذَإِلَّامَنوَجَدْنَامَتَـٰعَنَاعِندَهُۥٓإِنَّآإِذًۭالَّظَـٰلِمُونَ٧٩

Hän vastasi: »Jumala varjelkoon meitä pidättämästä ketään muuta kuin sen, jonka hallusta löysimme tavaramme. Jos tekisimme niin, olisimme totisesti väärämielisiä.»

Menetettyään toivon veljensä pelastamisesta he vetäytyivät syrjään neuvottelemaan keskenänsä. Vanhin heistä lausui: »Ettekö muista, että isänne otti teiltä Jumalan edessä lupauksen ja että jo aikaisemmin rikoitte Joosefin suhteen? En ikinä aio lähteä täältä ennen kuin isäni niin käskee tai Jumala tuomitsee asian hyväkseni, sillä Hän on paras tuomari.

Palatkaa te isänne luo ja sanokaa: »Isä, totisesti poikasi on tehnyt varkauden, ja me emme todistaneet muuta kuin minkä tiesimme emmekä voineet vartioida näkymättömiä asioita.

Kysy kaupungista, jossa olimme, tai matkueelta, jonka mukana tulimme. Luota siihen, että me puhumme täyttä totta.»

Hän (isä) vastasi: »Ei, te olette itse keksineet tämän jutun. Minun on kestettävä tämä kärsivällisesti, Ehkä Jumala palauttaa heidät kaikki yhdessä. Totisesti, Hän on kaikkitietävä, kaikista viisain.»

Ja hän kääntyi heistä pois ja sanoi: »Voi, miten surenkaan Joosefia!» Ja hänen silmänsä olivat tulvillaan kyyneleitä sen murheen vuoksi, jonka hän tukahdutti.

He sanoivat: »Jumalan nimessä! Sinä et herkeä muistelemasta Joosefia, ennen kuin kokonaan menehdyt tai kuolet.»

Hän vastasi: »Minä ilmaisen vain Jumalalle suuren suruni ja tuskani, ja Häneltä saan tietää sellaista, mitä te ette tiedä.